Areco Profiles -tehdas Suomessa kierrättää kaiken

Vuodesta 2018 lähtien Areco Profiles on valmistanut sandwich-paneeleita Suomessa Somerolla. Tuotannossa syntyy joka vuosi satojatuhansia tonneja ympäristölle vaarallista jätettä, joka on tähän asti kuljetettu kaatopaikoille, mutta nyt uusien ratkaisujen ansiosta kaikki jäännösmateriaali voidaan käyttää uudelleen.
– Tulemme hyödyntämään kaiken. Näin teemme toiminnastamme ekologisesti kestävämpää, ja samalla teemme palveluksen asiakkaillemme, sanoo Areco Profiles Finlandin myyntijohtaja Kasper Siintola.
Kaksi vuotta sitten Areco aloitti toiminnan Suomessa ostamalla yhden maan suurimmista sandwich-paneelien valmistajista – TPE Spirit Oy:n. Tämä päivänä Somerossa Turun ulkopuolella sijaitseva tehdas on osa Areco Profiles -yhtiötä ja työntekijöiden määrä on kasvanut 13:sta 30:een henkilöön. Myös tuotanto on kasvanut, ja sen myötä jätteen määrä – tänä päivänä sandwich-paneelien valmistuksessa syntyy noin 600 tonnia mineraalivillapölyä vuodessa. Tähän asti pöly on kuljetettu kaatopaikoille käsiteltäväksi ympäristölle vaarallisena jätteenä, mutta osana kestävän kehityksen strategiaansa Areco Profiles on etsinyt ilmastoälykkäämpää vaihtoehtoa ja on nyt aloittanut yhteistyön eristeyhtiö Eko-Expert Oy:n kanssa. Nyt muutaman viikon ajan kaikki mineraalivillapöly on imetty seitsemään säiliöön, jotka sijaitsevat Someron tehtaan ulkopuolella.
– Kun säiliöt ovat täynnä, ne kuljetetaan pois ja pöly käytetään uusien eristeiden valmistukseen. Näin pääsemme eroon kaikesta tehtaalla syntyvästä jätteestä samalla, kun se hyödynnetään uusiokäytössä. Koska toimintamme kasvaa koko ajan ja me tuotamme enemmän jätettä joka vuosi, tämän yhteistyön aloittaminen on todella hienoa, sanoo Kasper Siintola.
Kysytty ratkaisu pitkäaikaiseen ongelmaan
Eko-Expert Oy:n kanssa tekemänsä yhteistyön lisäksi Areco Profiles on ryhtynyt myös muihin toimenpiteisiin pienentääkseen toimintansa ympäristövaikutuksia. Someron tehtaalla valmistettavia sandwich-paneeleja käytetään erilaisissa suurissa teollisissa ja kaupallisissa rakennuksissa, ja asennuksen yhteydessä osa paneeleista täytyy katkaista niiden sovittamiseksi rakennuksiin. Ylijäämätuotteet luokitellaan ympäristölle vaarallisiksi ja ne on vuodenvaihteeseen asti kuljetettu kaatopaikoille loppusijoitusta varten. Siitä lähtien Areco Profiles on tarjoutunut ottamaan jätteen talteen. Pois heittämisen sijasta paneelien yli jääneet kappaleet kierrätetään kokonaisuudessaan.
– Tänä päivänä rakennustyömaat ovat usein pienempiä kuin parikymmentä vuotta sitten, ja jätteiden käsittely rakennustyön yhteydessä koetaan usein hankalaksi. Monet asiakkaamme ovat jo pitkään etsineet parempaa tapaa kuin jätteiden kuljettaminen kaatopaikalle, mikä on sekä monimutkaista että kallista, joten olemme hyvin tyytyväisiä voidessamme tarjota ratkaisun, joka on sekä joustava että ilmastoälykäs, sanoo Kasper Siintola lopuksi.